"Ihan ok"

Mitäs kuuluu? Tähän vastaan oikeestaa aina että ihan ok, mut onko näin? Ei. 

"Sä naurat, sä oot iloinen" "sä voit mun mielestä tosi hyvin" 

OIKEESTI VITTU MÄ VOIN PASKASTI.

Joo mä nauran, oon tottunu pitää kaiken pahan olon sisällä. Jos voisin, ni kuvaisin illan/yön mua.. Mä itken.. Se on hysteeristä itkua. Siitä ei tuu loppua. Mun olo on toivoton. Mä oon voimaton. Toivoisin, et joku joskus sanois mulle et " mitä kuuluu? Nään sun voivan huonosti, haluisitko puhua mulle? Tarviitko apua? " KYLLÄ. MÄ NIIN TOIVOISIN SAAVANI APUA. Mut mä en kehtaa pyytää sitä.. Oon ollu kohta 10kk pois osastolta. Jos menisin osastolle lepää, ni hoitajat varmaa vaan naurais mulle "et sit pärjäny kauempaa" 

Mä oon näillänäkymin muuttamassa syksyllä "omaan" kotiin mihin siis järjestettäis tukitoimet.

Mä haluun muuttaa, mut mua myös pelottaa.. 

Mä itken silmät päästäni.. Mä en jaksa tätä paskaa.

Yli 9kk ilman osastoa

...9kk ilman osastoa, mutta kuinka kauan? Oon voimaton.

Mulla on pari hyvää ystävää, mut silti must tuntuu et oon yksin..

Kuinka paljon paskaa ihmisen tarvii kestää? Koko lapsuus, koko nuoruus. Miksen voi nyt "aikuisena" olla ilman tätä tuskaa..

Ajattelen kuolemaa. Jos meen osastolle ni lääkärit ja hoitajat varmaan vaa naurais mulle.. "Et pärjäny ku 9kuukautta" hahahaha..

Entä jos en jaksa enää..

Mult on vähennetty lääkkeitä reilusti. Mua vaa masentaa. Oon jo suunnitellu et viiltelisin. Ottaisin lääkkeitä vitusti jos vaa ois rahaa .. Toivon vaan et mut haettais pois täst maailmasta.

Kukaan ei auta mua, kukaan ei ymmärrä mua. Entä jos en enää jaksa? Kuolema on mun toive. Mietin vaan miten sen teen. En haluu et joku ahdistuu jos näkee mut verilammikon keskellä..

No joo en jaksa kirjottaa enempää